19.6.2018 Lviv, Ukraina

Päästiin lähtemään tullista klo 16. Tultiin ruuhkaaikaan Lviviin ja olikin homma saada auto parkkiin! Saatiin kumminkin ja päästiin hotellille suihkuun. Nyt istutaan ravintolassa odottamassa ruokaa, katsotaan mitä tulee?

Täällä haisee aika neuvostoliitolta. Vanhat bussit pörisee ja niitä on paljon. Kun oltiin syömässä,  niin nuori poika, ehkä 10v tuli pyytämään rahaa, annoin hänelle ja kohta tuli toinen, annoin pienemmän rahan, ilmeisesti isot rahat heille, kun hyppien innosta riensivät matkaan. Kohta oli iso joukko lapsia pöydän ympärillä anomassa rahaa. Meidän piti mennä ravintoman sisään syömään, että voidaan syödä. Minä jätin annokseni terassin pöydälle, josta kolme lasta pistelivät nopeasti lautasen tyhjäksi. Jäi aika ikävä tunne, kun kodittomat lapset joutuvat tulemaan toimeen omin avuin.

Käytiin aamupalalla ja sen jälkeen kävelemässä kauniissa keskustassa. Kun oltiin takasin päin kävelemässä, alkoi vatsaas vääntämään. Ehkä aamupalalla oli jotain sopimatonta minun vatsalle. Olen istunut vessassa puolituntia hiki valuen. Olisko aamupalaan vaan lisätty laksatiiviä? Nyt alkaa olla jo kevyt olo. Mielenkiintoinen seikka, että wc toimii kuumalla vedellä, kun sattuu toimimaan. Vettä kun tulee tuurilla säiliöön.

Eilen kun tultiin Lvivin kaupunkiin, niin auton lämmöt alkoivat nousta. No, laitettiin puhaltamaan kuumaa ilmaa täysillä, niin auttoi moottoria, ei meitä. Lämmintä tosiaan riittää, nytkin jo varmaan 30. Kohta suunnataan eteenpäin, kun mekkokin on jo ostettu. Tiedossa ”lämminhenkinen” etappi, navigontiohjelman mukaan vain 5,5 tuntia, mutta koskaanhan ei tiedä mitä yllätyksiä eteen tulee.

Eilinen matka alkoi lupaavasti, Lviv on hyvin ruuhkainen kaupunki, eikä ole suunniteltu ihan nykyisille liikennemäärille. Lähdettiin ajamaan navigaattorin näyttämään suuntaan noin 11:30, kunnes tie oli pistetty poikki tietöiden takia ja liikenne ohjattiin sivukadulle, joka oli umpitie. Tien päässä sitten kaikki autot tekivät ahtaassa paikassa u käännöksen venkslailemalla. No jatkettiin sitten korvakuulolla johonkin suuntaan ja etsittiin paikkaa, jossa pysähtyisi ja etsittäis vaihtoehtoista reittiä. Se ei ollutkaan ihan helposti tehty. Noin tunnin etsimisen jälkeen oltiin päästy kaupungin kehätielle ja nokka kohti Vinnitsaa, josta meille oli varattu hotellihuone. Teiden kunto vaihteli melkoisesti ja kolaroituja autoja nähtiin matkalla. Ukrainalailla olisi hyvät mahdollisuudet pärjätä autourheilulajeissa, mutta eivät ehkä säily hengissä autonratissa niin pitkään. Kun minä ajoin maksimivauhtia 70km/h, niin paikallinen ajaa rekalla ohi ihan reikä päässä.

Vinnitsa on suurkaupunki, joka jäi nyt näkemättä, sivuutettiin noin klo 22. Pidettiin pieniä pausseja huoltoasemilla ja oijottiin puutuneita jäseniä. Minulla oli penkille pinottu pahvilaatikon kappaleita, että ei olisi niin pehmeä, kun kävi niin kovasti iskiaksen päälle. Ne saattoivat vähän auttaakin? Meitä oli varoitettu, että yöllä ei saa ajaa, eikä väsyneenä. Mutta ajettiin ja perille päästiin! Jos olis tiennyt minkälaiset tiet meitä odottivat, niin olis jäänyt matka väliin. Yöllä huoltoaseman pihassa tuli kaveri poliisin vaatteissa kyselemään jotain, mutta luovutti kun ei löytynyt yhteistä kieltä ja käveli takaisin autoonsa, jossa ei ainakaan ollut mitään poliisin tunnuksia? Onneksi viimeiset 250km olivat parempaa tietä, jossa toki oli välillä 50 ja 70 rajoituksia. Niissä sai pidettyä satasen vauhtia ja se oli juhlaa. Oltiin ilmoitettu arvioitu saapumisaika ja pysyttiin siinä nipin napin. Tultiin oven taakse ja lähetettiin viestiä saapumisesta, mutta ilmeisesti viesti ei tavoittanut vastaanottajaa, koska ovi pysyi kiinni. Teimme taas pienen kolon takapenkille ja kömmimme pariksi tunniksi loikomaan. Kierroksia oli niin paljon päällä, että nukkumisesta ei tullut mitään. Noin seitsemältä aamulla tuli mies pesemään luudalla portaita ja päästiin sisään ja VESSAAN. Pian selvisi, että tulliin meno onkin sovittu klo 6 iltapäivällä. No sekin oli selvää säästöä, kun ei tarvinnut maksaa hotelliyötä, vaan sai viettää yön ajaen mersua. Kurttuotsalla tällaselle matkalle ei kannata lähteä ja hymy on pysynyt ainakin vielä naamalla ja sopu on säilynyt. On ainakin lastenlapsille kertomista…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *