Keskiviikko 27.6. Odessa

Kaunis ja lämmin päivä jälleen Odessassa. Ystävämme Feodor lähetti kuvia lastentapahtumasta, jossa on myös muita seurakunnan jäseniä mukana. He kiertävät pienissä, köyhissä kylissä järjestäen lapsille virkistyspäivän. Tässä muutamia kuvia.

Illalla vietimme aikaa ystävämme ja oppaamme Tanjan kanssa. Kävimme tutustumassa vielä muutamiin Odessan nähtävyyksiin.

Täällä on monia upeita museoita ja pääsyliput ovat lähes ilmaisia, mutta ne eivät kiinnosta ihmisiä. Museoissa on paljon nähtävää. Eilen kävimme juutalaisuuden saa, jonne oli hankala löytää. Oppaamme Tanjan avulla se oli mahdollista.

Museon opas oli ystävällinen ja kertoi innostuneesti juutalaisten väestön historiasta Odessassa. 1900 luvun alkupuolella 40% väestön lukumäärästä oli juutalaisia. Venäläiset ja Romanialaiset tuhosivat valtaosan juutalaisesta väestöstä. Juutalaisia tapettiin Pogromeissa eli juutalaisia stadissa mellakoissa.

Opas kertoi tarinan Ukrainalaisesta psykiatrista, joka pelasti 600 juutalaista ottamalla heidät suojaan psykiatriselle osastolle.

Museon opas kertoi, että hänen omat isovanhempansa olivat asuneet samaisessa talossa jossa on nyt museo. Talossa oli asunut 4 perhettä kahdessa huoneessa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *